tiistai 27. syyskuuta 2011

Puuhelmiä, pöllö ja pipo

Viime sunnuntaina meillä askarreltiin puuhelmistä rannekoruja.

Making bracelets

Helmet olen ostanut Figuluksesta Hakaniemen hallin yläkerrasta, ja siitä Tikkurilan perukoilla olevasta helmikaupasta, jonka nimeä en koskaan muista (korutarvikekauppojen nimi on aina helmijotain, enkä koskaan erota niitä toisistaan). Helmet näyttivät kulhossa niin hauskoilta, että taidan etsiä niille sopivan lasipurkin, ja laittaa silmäniloksi hyllynreunalle.

Making bracelets

Pienoismalli auttoi värien valitsemisessa, mikä olikin tarkkuutta vaativaa puuhaa. Koruja syntyi monta, yksi pojalle itselleen, yksi isille, äidille monta, lahjaksikin puolenkymmentä. Hauskaa oli!

Bracelets

Omaan koruuni laitoin vielä tuommoisen pöllöhelmen, koska pöllöt ovat kivoja. Nuo toisen korun tummansiniset helmet näyttävät aivan mustikoilta, eikö vain?

Making bracelets

Näistä tuli suloisen nostalginen olo, silloin aikoinaan lapsena puuhelmistä askarreltiin yhtä ja toista. Lasten myötä mieleen on noussut monia omasta lapsuudesta tuttuja puuhia, joita on nyt kiva toistaa oman jälkikasvun kanssa. Muutenkin moni 70-luvun asia on alkanut näyttää hurjan kivalta – olen jo jonkin aikaa kopsutellut menemään puukengissä ja sammareissa, seuraavaksi varmaan kudonkin sitten ponchon (vitsi, vitsi!).

Baby hat

On täällä kudottukin, lahjapakettiin valmistui Palleroisen esittelemä myssy. Lankana kaksinkertaista Sivillaa ja nelinkertaista Grignasco-merinosilkkiä. Tuli pehmeä ja lämmin, toivottavasti lahjan saajakin (tai pikemminkin lahjansaajan äiti) tykkää. Kuvasta voi bongata myös isin rannekorun.

3 kommenttia:

  1. Nätin värisiä puuhelmiä! Erehdyin ostamaan Aarikalta askarteluhelmiä, nättejä nekin, mutta kotona kävi ilmi että reikä oli tukossa lähes kaikista. Voi pettymyksen pettymys! Meilailujen tuloksena saan lähettää helmet takaisin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että on "rikollista" myydä tuollaisia helmiä, ihan kelpo hintaankin kaiken lisäksi. Kun olen oikein miettinyt, niin minusta sitä ei voi oikein edes helmeksi kutsua jos reikä puuttuu. Eikös se ole silloin puukuula.. ;)
    Mistä olet löytänyt tuollaisen ihanan pöllöhelmen?
    Nimim. "puukenät, sammarit... ja pontso"

    VastaaPoista
  2. Noissakin oli muutamissa helmissä hieman röhnää rei'issä, mutta aika helposti ne lähtivät, kun pyöräytti isolla parsinneulalla kerran. Pöllöhelmi on kotoisin Fusion Beads -nettikaupasta.

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia! Tekee mieli saada heti samanlaisia helmiä lasipurkkiin. Niistä tulee joku vanha muisto mieleen. Ehkä se, kun tein äidin kanssa helmiä lapsena. :)
    Ja tuo pöllöhelmi on mahtava!

    VastaaPoista